Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2021.

Ruutupaperia ja askartelupuuhia

Kuva
 ...eli saunan pohjapiirroksen suunnittelua. Ei ole ihan yksi kierrekantinen vihko riittänyt kaiken maailman sätöstyksiin, mutta tässä kuvassa alkaa hahmottua meidän Haaparantaan tulevan saunan idea. Ulkoseinien pituus määräytyy Tapsa-enolta ostamieni hirsien mukaan eli max. 4 metriä. (Lisää hirsikaupoista myöhemmin.) Aiemminkin, ehkä uusien huonekalujen oston tai muuton yhteydessä, olen käyttänyt tällaista askartelutaktiikkaa. Eli leikataan toisesta paperista mittakaavassa olevat kalusteet, jolloin niitä voi pyöritellä pohjakuvan päällä ja miettiä, millä eri tavoin niitä voisi sijoitella. Kätevää! Itse en yhtään osaa piirtää "suunnilleen" mittakaavaan mitään, joten on parasta ihan suosiolla mitata. Ideaa saa lainata. Ole hyvä. Kyllä, olen asunut Impiössä ja tiedän, että terassilla istuminen saunatamineissa onnistuu vain tiettyinä vuodenaikoina ja sopivalla säällä. (Etelän hetelmille tiedoksi, että tämä vastuuvapauslauseke liittyy sääskiin, joita on varsin riittävästi noilla