Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2023.

Mikä saa ihmisen jaksamaan?

Kuva
 No vaikkapa tämä maisema. Perjantaina 25.8.2023 toteutin kesän aikana muhineen suunnitelmani ja lähdin Topin kanssa Haaparantaan telttailemaan. Aikaa ei ollut paljon: töistä lähdin hitusen aikaisemmin, mutta koska tavaraa piti hakea Korpikosken mökiltäkin mukaan, kello oli puoli kahdeksan illalla, kun tulimme perille. Maisema ja ympäristö kyllä hoitivat hommansa, ja tunsin heti olevani perillä. Siellä missä pitääkin olla. Laitoin saman tien telttasaunan kiukaaseen tulen ja kannoin vettä kiukaan vesisäiliöön, jotta ehtisin vielä illan päälle nautiskellä löylyistä. Perustin pienen evästelypaikan rantaan ja laitoin Trangiaan veden kiehumaan iltapalaa varten: Veden kiehumista odotellessa kannoimme Topin kanssa (tai no, jokainen voi itse kuvitella kumpi kantoi ja kumpi ihanasti rekalehti jaloissa) teltan ja loput yöpymiskamppeet rannemmaksi. Vanhalla Volvolla olisin ajaa turauttanut lähemmäksi, mutta ei se mitään. Olo oli levollinen, valoa riitti vielä hetken aikaa, joten kaikki hoitui ren