Osapuilleen 12

 ...eli päivät lyhenevät, kuten kesäkin.

Viime kerran äkkilähtörupeama päättyi, kun minun täytyi palata maalikylille kirpparihommiin. Ehdin keskiviikkoaamuna kuitenkin piirtää takaseinän kolmannen hirren salvokset ja lukot: 

Sahailin tällä kertaa lukot käsisahalla, koska Veijo oli palaverissa mökin keittiön pöydän ääressä enkä vielä ole uskaltanut opetella moottorisahan käyttöä. Tässäkin tapauksessa olemme todenneet, miten paljon apua on kunnollisista työvälineistä, kuten käsisahasta, joka ei ole rimpula. Tämä Bahcon saha on minunkin käsissäni oikein nätisti leikkaava peli:

Saimme siis takahirren nostettua paikoilleen, mutta eihän se kerrasta lopsahtanut nätisti. Pulma voi olla se, että haluamme mielellämme jättää hirsien mahtavat muodot kuoppineen ja oksantyvineen näkyviin elävöittämään pintaa. Sellaisten salvominen ei kuitenkaan ole tällaisille aloitteleville hirsikäsityöläisille ihan läpihuutojuttu, jolloin hirttä joutuu kerran jos viidennenkin nostelemaan pois ja takaisin. Mutta ei se mitään: voimaahan meissä riittää, jos vain paikat kestää! Ja tästä saunasta tulee meidän tekemän näköinen, mikä on kaikkein tärkeintä. 

Topi ei ollut paikalla, joten työnjohtotehtävät siirtyivät toiselle nelijalkaiselle: 


Veijo on tehnyt lyhyttä pitstopia lukuunottamatta etätöitä mökillä ja saanut pinosta yhdessä punttaamamme etuseinähirren nostettua paikoilleen, katkottua sopivaksi ja veistettyä paikoilleen. Epävakainen sää on hieman haitannut hirsimiestä, kun sadesuojat on pitänyt "sen seitsemänsataa kertaa" laittaa paikoilleen ja ottaa taas pois. Mutta seinien nousua ei voi estää: 

Vielä huomiseksi maanantaiksi Veijo jää mökille ja tekee tauoilla ja illalla, mitä ehtii. Tavoitteena olisi kuulemma tapittaa etuhirret ja nostaa aiemmin valikoimamme sivuseinien hirret odottelemaan seuraavia veistopäiviä. Niistä hirsistä tulee jo terassin kaiteet sivuille.

Elokuun viikonloput alkavat olla jo kalenterissa täynnä ja sitten alkavat jo metsästyshommelit, joten mielenkiintoista nähdä, kuinka paljon ehdimme vielä saunaa edistää ennen kuin syyssateet pistävät urakan tauolle. Kuulemma kevättalven auringossa on sitten taas mahtavaa palata työmaalle.

Huomenna paluu töihin - siis palkkatöihin! Niitäkin pitää tehdä, jotta saadaan unelmia eteenpäin.





Kommentit

  1. Linda31.7.23

    Herranjestas, nopeasti nousee! Näkee jo nyt miten hieno siitä tulee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Noin 30 cm nousee per hirsi :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Valmis

Miten näitä päiviä laskee

Päivä 1 ja pää auki