Päivä 6 ja virheen puolitus

 ...eli kuinka lukkonurkka asemoidaan.

Kurssilla tuli useaan kertaan eteen virheen puolitus, mutta meistä kumpikaan ei aivan täysin tainnut ymmärtää, miten, milloin ja miksi se tehdään.

No eipä hätää: kun on oma sätös ja omat hirret, voimme ihan yhdessä miettiä, mitä se meidän veistopuuhissa tarkoittaa. Takaseinän toista, hyvin korkeaa hirttä mittaillessamme tulimme tilanteeseen, jossa lukko ei oikein meinannut osua tavoitealueelle. Silloin päätimme toteuttaa virheen puolituksen eli otimme ne kolme liikasenttiä puoliksi alemmasta ja puoliksi ylemmästä hirrestä. Saa nähdä kadummeko tätä päätöstä sitten seuraavien hirsien kohdalla...


Aika sievä salvos tuli tähänkin! Kohta päästään saunomaan 😂

Eilen Veijo ehti alkaa porata tapinreikiä. Hirsien läpi porataan 32 mm terällä reiät niin, että reikä ulottuu alemman hirren puoliväliin. Siihen sitten isketään rimatappi, jonka tarkoituksena on pitää rakennelma paikoillaan ja seinät suorassa. Pora ja poraaja ovat melko kovilla tuossa hommassa! Tässä ylemmän hirren paksuus on 31 cm ja sitten pitäisi päästä vielä seuraavan hirren puoliväliin, joten terällä on pituutta.


Korpikoskella on ollut tässä monenmoista muutakin puuhaa, joten täyspäi(väi)sesti emme ole ehtineet saunaa tehdä. Mutta nyt on mökkien matot pesty ja lattiat kuurattu. Veijo on pätkinyt kasan rankoja polttopuiksi ja Maria on nakellut ne häkkiin. Olemme myös ehtineet Marian kanssa etsiä kasveja 7.- ja 8.-luokkien välisenä kesänä kerättävään kasvioon. Vitikon laavulle vievien pitkospuiden varresta löytyivät rahkasammal, karpalo, hilla, variksenmarja, kanerva sekä kihokki: 


Lähdin Marian ja Topin kanssa Ouluun, koska maailma ihanin Helmi tulee meille kesälomareissulle! Veijo jäi mökille. Saa nähdä kuinka monta seinää on pystyssä, kun minäkin taas palaan työmaalle.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Päivä 1 ja pää auki

Valmis

Oppia ikä kaikki